Kun logistiikka ratkaisee

Jäte palautuu raaka-aineeksi Riihimäellä.

Jäte palautuu raaka-aineeksi Riihimäellä.

Ekokem keskittyy kiertotalouteen ja ohjaa logistiikkaansa vastuullisesti

16.6.2015

Kiertotaloutta kehittävä Ekokem haluaa hoitaa logistiikkansa rehellisesti ja vastuullisesti. Kuljetussopimuksissa kuljettaja velvoitetaan aina toimittamaan tilaajavastuulain mukaiset dokumentit.

Ekokem on hiljattain tarkentanut strategiaansa. Yhtiö keskittyy nyt kiertotalouteen ja sen edistämiseen.

– Tarkoituksemme on löytää uusia tapoja hyödyntää jätteitä ja palauttaa niitä mahdollisimman paljon takaisin kiertoon raaka-aineina, tarkentaa Ekokemin logistiikan kategoriapäällikkö Aila Hieto.

Uusi strategia vaikuttaa syvällisesti yhtiön koko toimintaan, ja hyvin vahvasti myös logistiikkaan, joka saa uusia tehtäviä. Monenlaista vanhaa, käytöstä poistettua materiaalia voidaan kerätä ja kuljettaa jatkokäsittelyyn.

Vanhoja pylväitä ja maatalousmuoveja

Ekokemilla ja VR Transpointin massatavaralogistiikalla on logistiikasta puitesopimus. Tammikuussa VR Transpoint ryhtyi keräilemään sähköyhtiöiden käytöstä poistamia sähköpylväitä.

Sähköyhtiöt keräävät pylväät pinoihin esimerkiksi metsäautoteiden varteen. Kuljettajat tekevät kuormat itse ja kuljettavat ne käsiteltäväksi Ekokemin toimipisteisiin.

Jo aiemmin VR Transpointin autot ja kuljettajat ovat keräilleet maatiloilta käytöstä poistettuja paalien käärintämuoveja ja muita maatalousmuoveja. Molemmissa kuljetuksissa pystyään hyödyntämään samaa kalustoa.

– Meille on tärkeää, että keräily on ketterää, kustannustehokasta, ja konseptimme vastaa asiakkaidemme tarpeita. Materiaalit saadaan kentältä suoraan meidän käsittelyymme ilman välikäsiä, Hieto sanoo.

Puitesopimus linjaa, että kuljetusten kehitystyötä tehdään yhteisvoimin.

­– VR Transpointin kanssa olemme parhaillaan panostamassa sähköiseen tiedonsiirtoon. Prosessin kannalta on tärkeää, että saatavilla on online-tietoa.

Miksi tilaajavastuu on tärkeä?

Aila Hieto painottaa, että Ekokem haluaa hoitaa logistiikkansa kokonaisuudessaan rehellisesti ja vastuullisesti.

– Lisäksi on toimittava kustannustehokkaasti, sillä kilpailu jätebisneksessä on kovaa. Tavoitteenamme on tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa kehittäen palvelujamme asiakkaiden tarpeita kuunnellen.

Ekokemin toimintaperiaatteet koskevat myös sen käyttämiä kuljetusyrityksiä ja yksittäisiä kuljettajia.

– Kuljettajat ovat käyntikorttejamme. Silloin kun mennään meidän asiakkaidemme luo, ollaan palvelualttiita, tiedetään tuotteesta, jota ollaan noutamassa, pystytään myös mahdollisesti neuvomaan ja opastamaan asiakasta, Hieto määrittelee.

Tilaajavastuuasioista huolehtiminen on Hieton mielestä tärkeä osa vastuullisen kuljetusyrityksen toimintaa. Haluamme toimia yhdessä luotettavien kumppaneiden kanssa.

–Tarkistamme aina kumppaneiden taustan ja velvoitamme kuljetussopimuksissamme kuljetusliikkeet aina toimittamaan tilaajavastuulain mukaiset dokumentit. Haluamme omalta kohdaltamme varmistaa, että asiat hoidetaan niin kuin ne kuuluu hoitaa. •

Ostajan vastuu on laaja

Vuonna 2007 voimaan tullut tilaajavastuulaki velvoittaa työn tilaajan selvittämään, että hänen sopimuskumppaninsa hoitavat lainmukaiset velvoitteensa.

Ostajan tulee tietää kuljettajan toiminnasta varsin paljon.

Onko yritys merkitty ennakkoperintärekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin? Onko eläkevakuutusmaksut maksettu ajallaan? Onko kuljetuksen hinta sellainen, että yritys voi suoriutua velvoitteistaan?

– Laki on aika ankara tilaajalle, VR Transpointin massatavaralogistiikan tuotantopäällikkö Veijo Kuusi luonnehtii.

VR Transpoint hoitaa kaikkien käyttämiensä sopimusliikennöitsijöiden valvonnan tilaajan puolesta ja vastaa siitä, että nämä hoitavat velvoitteensa.

– Kun otamme uuden liikennöitsijän ajoon, selvitämme aina, että tämä täyttää lakisääteiset velvoitteensa. Nykyisten liikennöitsijöiden tilannetta seurataan ajantasaisesti., Kuusi kertoo.

Tilaajavastuulaki muuttuu 1.9.2015 alkaen. Muutoksia tulee muun muassa selvitysvelvollisuuden laajuuteen, työntekijöiden sosiaaliturvan selvittämiseen sekä laiminlyöntimaksuihin.

Lakimuutoksen jälkeen tilaajan on hankittava muiden laissa edellytettyjen selvitysten lisäksi myös selvitys työterveyshuollon järjestämisestä. •

Lisätietoa tilaajavastuulaista:

www.tilaajavastuu.fi

http://www.skal.fi/files/13201/Kuljetusasiakkaan_info_082013.pdf

http://www.tyosuojelu.fi/fi/ajankohtaista_etela/6011