Kun logistiikka ratkaisee

Vaihtotyönjohtaja Arto Finne työtehtävissä Kouvolan ratapihalla.

Vaihtotyönjohtaja Arto Finne työtehtävissä Kouvolan ratapihalla.

Ratapihat antavat vauhtia kuljetusketjuihin

1.4.2015

Kouvolan ja Tampereen pitkälle automatisoiduilla ratapihoilla järjestellään vuosittain uudelleen tuhansia tavarajunia. Ratapihojen nopea ja tarkka toiminta nopeuttaa kuljetusketjujen toimintaa ja takaa, että asiakkaat saavat vaununsa sovittuna aikana.

Tampere ja Kouvola ovat rautateiden solmukohtia ja tärkeitä risteysasemia. Vilkkaasti liikennöidyt radat johtavat kummastakin kaupungista kaikkiin ilmansuuntiin.

– Kouvolasta on rautatieyhteys Vainikkalan ja Imatran raja-asemille, Kotka-Haminan satamaan, Sköldvikiin ja Vuosaaren satamaan. Lisäksi Kouvolassa on paljon terminaaleja, joiden liikennemäärät ovat kasvussa. Tämä on erittäin luonteva paikka ratapihalle, sanoo Kouvolan ratapihan palvelupäällikkö Hannu Lumppio.

Sekä Kouvolan että Tampereen ratapihojen päätehtävä on junien uudelleenmuodostus.

Ratapihoille saapuvien tavarajunat hajotetaan ja vaunut järjestellään uusiksi juniksi vaunujen määräasemien mukaisesti. Näin esimerkiksi tietyltä paperitehtaalta yhdellä junalla lähtevät vaunut voidaan ohjata useampaan vientisatamaan. Vaunut ryhmitellään lähteviin juniin niin, että purkutyö määräasemalla sujuu mahdollisimman nopeasti.

Jokaisen ratapihalle tulevan vaunun määränpää on tiedossa. Järjestelyveturit työntävät junat yksitellen laskumäkeen eli loivaan alamäkeen, jossa on useita kymmeniä raiteita. Automatiikka kääntää vaihteita ja ohjaa yksittäiset vaunut tai vaunuryhmät juuri sille raiteelle, johon kaikki muutkin samalle määräasemalle menevät vaunut vierivät.

Automatiikka huolehtii vaunujen oikean järjestyksen lisäksi niiden jarrutuksesta laskumäessä. Jokaisella raiteella on automaattisesti toimivia jarruja, jotka hidastavat vaunun kulkua vähitellen juuri oikealla voimalla.

Raiteella odottaa vielä vastaanottaja, joka varmistaa, että vaunu tulee perille riittävän hiljaisella nopeudella.

Kun juna on koottu valmiiksi, jarrujen koettelujärjestelmä varmistaa vielä, että junan jarrut toimivat oikein.

Junien uudelleenmuodostus kestää kaikkien työvaiheineen 2–3 tuntia.

– Laskumäet nopeuttavat selvästi kuljetusketjujen toimintaa. Lisäksi vaunujen käsittely on vähintään yhtä turvallista kuin tasamaalla, Lumppio sanoo.

Ratapihat ovat osa VR Transpointin valtakunnallista kuljetusjärjestelmää.

– Ratapihatyö on aivan keskeistä kuljetusjärjestelmän toiminnan kannalta. Meidän tehtävämme on saada junat kulkemaan niin, että asiakkaat saavat vaununsa juuri silloin kun tarvitsevat, sanoo Tampereen ratapihan palvelupäällikkö Pasi Valkiala.

Ratapihojen henkilökunta on päivittäin yhteydessä asiakkaisiin. Lisäksi ratapihoilta on edustajia asiakkaiden yhteistyöryhmissä.

Ratapihat ovat Liikenneviraston omistamia. Kummallakin ratapihalla on hiljattain tehty teknisen tason nosto. Sekä Valkiala että Lumppio sanovat, että ratapihojen tekniikka ja läpäisykyky riittävät nykyisille liikennemäärille.

Osa junista ohittaa ratapihat ilman uudelleenjärjestelyjä. Tällaisia kokojunia liikennöi muun muassa Vainikkalan aseman ja Sköldvikin välillä.

­– Suorien junien osuus on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samalla junakoko on kasvanut, Lumppio kertoo.

Myös terminaalitoiminnan vilkastuminen on muuttanut Kouvolan ratapihan toimintaa.

­Kouvolaan on rakennettu useita terminaaleja, jotka ovat kytköksissä idän liikenteeseen. Tavara tulee kotimaasta autoilla tai junilla, se varastoidaan ja siirtokuormataan terminaaleissa ja kuljetetaan edelleen venäläisillä autoilla tai vaunuilla.

­Kouvolan ratapiha

  • 11 tuloraidetta, joista pisin 950 metriä
  • 48 lajitteluraidetta
  • Käsittelee vuodessa 9 000 junaa

Tampereen ratapiha

  • 9 tuloraidetta
  • 32 lajitteluraidetta
  • Käsittelee vuodessa 9 000 junaa