Kun logistiikka ratkaisee

RALLIa on kevään aikana testattu useissa ryhmissä.

RALLIa on kevään aikana testattu useissa ryhmissä.

Rautatielogistiikan koko toimintaa ohjataan pian yhdellä järjestelmällä

3.3.2015

VR Transpointin uusi toiminnanohjausjärjestelmä RALLI kattaa pian rautatielogistiikan koko prosessin kuljetusten suunnittelusta laskutukseen. Sen avulla asiakkaille pystytään tarjoamaan muun muassa erilaisia hinnoittelumalleja ja entistä tehokkaampia kuljetusratkaisuja.

– Olen sanonut omalle väelle, että laskinta ja kynää ei tarvitse jatkossa paljon käyttää, naurahtaa rautatielogistiikan palvelukeskuksen päällikkö Jarmo Jalkanen.

Vakavasti puhuen, RALLI on laaja ja moderni toiminnanohjausjärjestelmä, jolla hallitaan rautatielogistiikkaa kokonaisuudessaan.

Jalkasen mielestä RALLIn suurin etu on nimenomaan sen kattavuus.

­– Nyt vedetään yhteen mahdollisimman monia toimintoja. RALLIn avulla hallitaan ratapihojen ja tavaraliikenteen suunnittelua, ratapihojen operatiivista toimintaa, kuljetustilauksia ja laskutusta. Manuaalinen työ ja virheiden mahdollisuus vähenee kaikissa työvaiheissa.

Jalkanen odottaa, että uuden järjestelmän avulla asiakkaille pystytään tarjoamaan nykyistä parempaa kilpailukykyä ja tehokkaampia ratkaisuja.

– Hyödyt saadaan tavaravirtojen, resurssien ja ratapihatoimintojen suunnittelusta samassa järjestelmässä. Asiakkailta saatavat ennusteet on tärkeä osa optimaalista toteutusta.

– Kaluston käyttöaste paranee, ratapihojen resursointi tulee nykyistä tarkemmaksi, läpimeno nopeutuu ja kuljetusajat lyhenevät, Jalkanen luettelee.

Jalkasen arvion mukaan RALLIn avulla voidaan ottaa monia askeleita eteenpäin.

– Voimme antaa asiakkaille useita hinnoitteluvaihtoehtoja ja esittää myös niiden vaikutukset. Kaiken kaikkiaan uusi järjestelmä on hyvin läpinäkyvä.

RALLIn myötä monia erillisiä tietojärjestelmiä poistetaan käytöstä.

– Käytännössä RALLI korvaa viime vuosituhannella käyttöön otettuja, hyvin palvelleita järjestelmiä, joiden käyttöikä lähestyy loppuaan.

RALLIn järjestelmätoimittajaksi valikoitui EU-tasoisessa kilpailutuksessa hollantilainen Ab Ovo, joka on toteuttanut useita vastaavia järjestelmiä eri puolilla Eurooppaa.

RALLI otetaan käyttöön vaiheittain.

­– Ensimmäisenä uuteen järjestelmään viedään laskutusosio tämän kevään aikana. Kuljetusten suunnitteluosio otetaan käyttöön loppuvuodesta, ratapihojen toiminnan ohjaus vuoden, puolentoista kuluttua.

Jalkanen muistuttaa, että RALLI on kautta aikojen suurin uudistus rautatielogistiikan tietojärjestelmissä.

– Sen käyttöönotto on ollut iso urakka, ja on edelleenkin. Eri vaiheissa koulutetaan suuri joukko ihmisiä.

– Juuri nyt panostamme laskutukseen. Tilausten ja laskutuksen keskeiset toiminnallisuudet on testattu useaan otteeseen. Parhaillaan ajamme vanhaa ja uutta järjestelmää rinnakkain, koska laskutus voi olla vain ja ainoastaan oikein.

RALLI ja asiakkaat

  • Sähköisen tiedonsiirron rajapinnat säilyvät samanlaisina kuin nyt
  • Web-tilauksen järjestelmä uudistuu
  • Uudet sopimus- ja asiakasnumerot
  • Uudet tuotekoodit