Kun logistiikka ratkaisee

Vectron-sähköveturia esiteltiin lehdistölle Helsingin rautatieasemalla huhtikuun alussa.

Vectron-sähköveturia esiteltiin lehdistölle Helsingin rautatieasemalla huhtikuun alussa.

Uuden sukupolven Vectron-sähköveturin testiajot alkoivat

20.5.2015

Siemensin valmistama sähköveturi on pakattu täyteen uusinta tekniikkaa, ja lisäksi siinä on kaksi dieselmoottoria. Dieselvedon ansiosta veturia voidaan käyttää vaunujen noudossa ja viennissä silloinkin, kun kuormaus- tai purkuraiteet ovat sähköistämättömiä.

Ensimmäinen Suomeen laivattu Vectron-sähköveturi rullasi Helsingin rautatieasemalle huhtikuun alussa. Mediaesittelyn jälkeen veturi aloitti laajat testiajot eri puolilla Suomea.

Testien avulla selvitetään veturin ja telin kulkuominaisuuksia eri nopeuksilla ja erilaisilla rataosuuksilla. Myös sähköveturin uutta kulunvalvontajärjestelmää testataan.

Nyt Suomeen laivattu Vectron ei vielä vastaa täysin ominaisuuksiltaan VR Groupin käyttöön tulevaa veturia. Veturin alustan rakennetta kehitetään, ilmanottoaukot siirretään katolle ja keulaa vahvistetaan.

Ensimmäiset kymmenen veturia aloittavat kaupallisessa liikenteessä vuonna 2017. Tavoitteena on, että kaikki 80 veturia toimitetaan VR Groupille vuoteen 2026 mennessä.

Vetureissa on paljon uutta ja edistyksellistä tekniikkaa. Ne muun muassa syöttävät jarrutusenergian takaisin sähköverkkoon ja mittaavat tarkasti ajon aikaista energiakulutusta.

Sähköveturissa on lisäksi kaksi dieselmoottoria. Uusi veturi mahdollistaa vaunujen noudon kuormausraiteelta ja viennin määräraiteelle vaikka nämä raiteet ovat sähköistämättömiä. Kuljetusketjut nopeutuvat ja niiden häiriöherkkyys vähenee, kun koko kuljetus voidaan hoitaa yhdellä veturilla.

Kun ylimääräisten veturinvaihtojen osuus vähenee, kuljetusjärjestelmän tehokkuus kasvaa. Lisäksi uuden veturin radio-ohjaustoiminto lisää sen monikäyttöisyyttä ja tehokkuutta vaihtotöissä. •

Vectron-sähköveturi:

  • Teho 6 400 kW
  • Teho diesel-moottoreilla 360 kW
  • Huippunopeus 200 km/h
  • Vetokyky runsaat 2 000 tonnia