Koronakriisillä ei merkittävää vaikutusta toistaiseksi VR Transpointin kuljetuksiin

04.05.2020 10:00 Mediatiedotteet, Ajankohtaista

VR Transpoint on koronakriisin aikana osaltaan turvannut teollisuuden kuljetukset ja koronan vaikutukset eivät ole näkyneet merkittävästi VR Transpointin tunnusluvuissa vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana. Tuontipuuliikenteessä toimivan yrityksen, Finnlogin, kaikki 300 vaunua ovat valmistuneet, ja ne ovat kaupallisessa liikenteessä toukokuun aikana. Positiivista virettä on nähtävissä Aasiaan suuntautuvissa kuljetuksissa.

VR Transpointin rautatiekuljetusten kokonaisvolyymi laski vuoden ensimmäisellä kvartaalilla 2,8 prosenttia 8,8 (9,1) miljoonaan tonniin erityisesti alkuvuoden laajojen työmarkkinahäiriöiden takia, koronakriisillä ei ollut juurikaan vaikutusta kuljetuksiin. VR Transpointin maantiepuolen volyymit pysyivät samoissa lukemissa viime vuoteen verrattuna ollen 1,2 miljoonaa tonnia. 

Rautateiden tavaraliikenteen täsmällisyydessä ja työtapaturmataajuudessa tapahtui ensimmäisellä kvartaalilla myönteistä kehitystä. Katsauskaudella tavaraliikenteen täsmällisyys oli 89,1 %. Työtapaturmia ei VR Transpointin toiminnassa tapahtunut lainkaan. 

"Teollisuuden tuotteiden kuljettaminen on kansantalouden ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Pidämme teollisuuden pyörät pyörimässä ja varmistamme, että tavaraliikenne kulkee sekä raiteilla että renkailla ja Suomi toimii. Näinä poikkeuksellisina aikoina vakaan toimijan merkitys korostuu entisestään", VR Transpointin johtaja Martti Koskinen sanoo. 

Tavarajunaliikenteen sähkövedon osuus on noin 80 prosenttia, kasvua on tapahtunut katsauskaudella +1,75 prosenttiyksikköä viime vuoden samaisen ajanjakson keskiarvoon verrattuna. Lähes kolmannes kaikista Suomen maakuljetuksista tehdään jo junalla ja rautatieliikenteen osuus päästöistä on vain yksi prosentti. Energiatehokkuus lisääntyy entisestään Vectron-sähkövetureiden myötä. Vectron-sähkövetureiden 80 kappaleen kalustoerästä on nyt toimitettu 31 veturia, ja suurin osa vetureista on tavaraliikenteen käytössä. Sähköveturin monipuolisia ominaisuuksia on hyödynnetty alusta alkaen tavaraliikenteen uudenlaisissa kuljetusratkaisuissa mahdollistaen aiempaa suuremmat tavarakuormat. 

"Tuemme työllämme teollisuuden kilpailukykyä ja vähennämme liikenteen päästöjä. Tavoitteemme on kasvattaa sähköllä kulkevien junien osuus 90 prosenttiin seuraavan 5⎼10 vuoden aikana. Tavoite vaatii kuitenkin rataverkon sähköistämisen jatkamista", Martti kertoo.

Finnlogin 300 vaunua valmiina

VR Groupin venäläisen tytäryrityksen, Finnlogin, toiminta on käynnistynyt täydellä teholla. Yrityksen hankkimat 300 vaunua ovat valmistuneet, ja kaikki vaunut ovat kaupallisessa liikenteessä toukokuun aikana. Finnlogin toiminta vahvistaa VR Transpointin kilpailukykyä ja tarjoaa myös uusia kasvumahdollisuuksia: 

"Finnlogin ansiosta meillä on nyt uusi ja luotettava palvelumalli, joka sopii asiakkaiden tuontiliikenteeseen. Tavoitteena on laajentaa toimintaa entisestään ja keskusteluja uusien potentiaalisten asiakkaiden kanssa on jo käynnissä", Martti toteaa. 

Finnlogin vaunut ovat VR Transpointin suomalaisten avainasiakkaiden käytössä tuontipuuliikenteessä. Finnlog operoi vaunuja Venäjällä, huolehtii kunnossapitosopimuksista sekä vastaa operatiivisesti vaunujen käytön suunnittelusta ja ohjauksesta Venäjän puolella.

Sellua rautateitse Suomesta Kiinaan

Rautatiekuljetuksille on kysyntää Aasian suuntaan koronakriisistä huolimatta. Sellujunat liikennöivät jälleen Aasiaan lyhyehkön tauon jälkeen. Suomesta lähtee kevään aikana useampia sellujunia Kiinaan. 

"Lähitulevaisuuden kysyntä on selkeästi kasvanut Aasian kuljetusten osalta. Tähän vaikuttaa maailmanlaajuinen konttibalanssin järkkyminen Kiinan oltua koronkriisin myötä kiinni. Tilanteen uskotaan hiljalleen normalisoituvan markkinoiden taas avautuessa. On hienoa, että suomalaiset asiakkaamme ovat löytäneet rautatiekuljetukset asiakastoimituksiinsa Aasian suuntaan", myynti- ja markkinointijohtaja Tero Kosonen sanoo. 

Suomesta on hyvät edellytykset rautatiekuljetuksille Kiinaan ja Aasiaan. Myös sanktioiden alaisten tuotteiden eli elintarvikkeiden transitokuljetukset Venäjän kautta ovat tulleet mahdolliseksi. Erityisillä sineteillä suljetut kontit ovat saaneet Venäjällä luvan kulkea transitokuljetuksina. Tämä mahdollistaa esimerkiksi elintarvikekuljetusten aloittamisen Suomesta Aasian markkinoille.

Nopeimmillaan kuljetukset Aasiaan tapahtuvat alle kahdessa viikossa kokojunakuljetuksina. Kuljetuksia voidaan toteuttaa asiakasjunina tai yhdistelemällä useamman asiakkaan lähetykset yhdeksi junaksi. Myös vaunu- tai konttiryhmätoimitukset ovat mahdollisia, mutta tällöin kuljetusaika pitenee. Kuljetukset Suomen ja Aasian välillä hoituvat asiakkaan, VR Transpointin ja VR Transpointin osakkuusyrityksen ContainerTransScandinavian kanssa yhteistyössä. 

"Rautatieyhteyden kehittäminen läpi Euraasian mantereen tuo asiakasyrityksille uuden kilpailukykyisen vaihtoehdon meri- ja lentokuljetusten rinnalle. Meriliikennettä nopeampi, lentoliikennettä edullisempi ja ympäristöystävällisempi rautatieliikenne on kehittymässä entistä merkittävämmäksi kuljetusmuodoksi Euroopan ja Aasian välillä", Tero täsmentää.

Liittyy aiheeseen: VR Group

Uutisarkistoon