Siirry sisältöön

Tommi Välimäki kotimaan maantielogistiikan johtajaksi

Tommi Välimäki on nimitetty kotimaan maantielogistiikan johtajaksi 4. syyskuuta alkaen. Tommi jatkaa edelleen myös kansainvälisen maantielogistiikan toimitusjohtajana. Tavoitteena on tuoda kotimaan ja kansainvälinen maantielogistiikka lähemmäksi VR Transpointin ydintoimintoja vastaamaan paremmin liiketoiminnan ja pidemmän aikavälin strategisia tarpeita.

Tommi on työskennellyt laajasti myynnin, asiakkaiden ja liiketoiminnan kehityksen parissa. VR:lle hän on tullut vuonna 2012. Uuteen tehtävään Tommi lähtee positiivisin mielin: 

– Jatkamme luonnollisesti hyvää yhteistyötä asiakkaidemme kanssa. Meillä on sekä kotimaan että kansainvälisen maantielogistiikan puolella todella vahvaa osaamista ja hyvää tekemistä. Toimintaympäristön muuttuessa samalla, kun sekä perinteiset että uudenlaiset kilpailun muodot jatkuvasti kehittyvät, haasteita takuuvarmasti riittää. Innolla otan haasteen ja uuden tehtävän vastaan, Tommi kertoo.