Siirry sisältöön

Veturitilannetiedote

Pitkä pakkaskausi on lisännyt vetureiden huoltotarvetta, jonka vuoksi olemme joutuneet peruuttamaan junia ja muuttamaan kuljetusketjuja. Lisäksi junien kulussa on ollut myöhästymisiä.

Olemme lisänneet kunnossapitoresursseja ja teemme kaikilla huoltokorjaamoilla ylitöitä myös tulevan viikonlopun ajan.

Tämän hetkisen arvion mukaan vikaantumisruuhkaa saadaan purettua ensi viikon aikana ja olemme pääsemässä normaaliin talviliikenteen tasoon.

Kuljetusketjumuutoksista tiedotamme tapauskohtaisesti.

Pahoittelemme veturiongelmasta mahdollisesti aiheutuvaa operatiivista haittaa.