Kun logistiikka ratkaisee

Vaihtotyönjohtaja Esa Paukku ottamassa tuntumaa koevaunuihin.

Vaihtotyönjohtaja Esa Paukku ottamassa tuntumaa koevaunuihin.

6 000 vaunua uudistetaan – tavoitteena vaihtotöiden turvallisuus

4.12.2014

VR Transpoint on käynnistänyt lähes 6000 tavaravaunun uudistustyöt. Tavoitteena on vaunujen turvallisuuden ja työergonomian parantaminen. Samalla vaihtotöiden prosessi muuttuu entistä varmemmaksi.

Muutostöissä vaunujen astimia ja kiinnipitämiseen tarkoitettuja ripoja muutetaan nykyistä toimivammiksi ja turvallisemmiksi.

Tarve uudistukselle on noussut esiin varsinkin junien radio-ohjauksen yleistyessä.

– Vaihtotöiden tekeminen radio-ohjauksella edellyttää erilaisia puitteita perinteiseen vaihtotyöhön verrattuna, palvelutuotantopäällikkö Tero Kosonen tiivistää.

Vaihtotyöntekijät nousevat vaunuihin useita kertoja työpäivän aikana kannettavan radio-ohjauslaitteiston kanssa ja matkustavat vaunujen kyydissä junarunkoa ohjaten välillä pitkiäkin matkoja.

Nyt toteutettavat muutokset perustuvat eurooppalaiseen standardiin.

Logistiikan ja kunnossapidon edustajat ovat suunnitelleet vaunumuutokset yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Parannuksia on tehty muun muassa ripojen sijoitteluun ja astimien pitävyyteen.

Käsiripoja on pidennetty ja niiden paikkoja uusittu ja lisätty. Samalla turvavälineiden näkyvyyttä on parannettu. Kaikki rivat ja astimet on maalattu keltaisella huomiovärillä.

Muutoksella tavoitellaan turvallisuuden parantumisen lisäksi parempaa ergonomiaa ratapihatyössä. Samalla vaihtotöiden prosessi nopeutuu.

Kaluston muutostyö kestää yhteensä noin kuusi vuotta. Se toteutetaan huoltojen yhteydessä sekä osittain erillisenä muutostyönä.

– Ensimmäiset uudistetut vaunut saadaan toivottavasti liikenteeseen tämän syksyn aikana, Tero Kosonen arvioi. •