Kun logistiikka ratkaisee

Junan ja auton yhteispeli vahvistaa Pohjois-Suomen kuljetusvirtoja

19.5.2016

Autot tuovat jo raakapuuta tehokkaisiin terminaaleihin, joissa puu kuormataan kokojuniin. Sama malli toimisi myös kaivosteollisuudessa ja teollisuuden vientikuljetuksissa.

Tehokas logistiikka on Pohjois-Suomen teollisuudelle elinehto. Raaka-aineet pitää saada tehtaalle kohtuukustannuksin, vaikka kuljetusmatkat ovat pitkiä. Vientikuljetukset Kemistä ja Oulusta hoidetaan pääosin laivalla, mutta erityisesti talvella tarvitaan myös hyviä rautatieyhteyksiä.

Nykyisin VR Transpointin junat ja autot kuljettavat pääosin erilaisia teollisuuden tuotteita ja raaka-aineita kuten raakapuuta ja kaivosteollisuuden murskeita ja malmirikasteita. Esimerkiksi Kemiin ajetaan valtavat määrät puuta.

Raakapuun kuljetuksissa ovat erittäin tärkeässä osassa Kemijärven, Kolarin ja Rovaniemen raakapuuterminaalit, joissa autojen puukuormat siirretään tehokkaasti juniin.

Liikennevirasto rakentaa parhaillaan Kemijärven itäpuolelle uutta raakapuuterminaalia, joka tehostaa puuraaka-aineen logistiikkaa entisestään.

Liikennemuotojen vahvuudet käyttöön

Rautatiekuljetusten mahdollisuuksia rajoittaa Pohjois-Suomen harva rataverkko ja suurien logististen keskittymien puute. Autoliikenteessä rajoja asettavat kuljettajien lepoaikasäännökset.

Mikäli teollisuuden logistiikkaa halutaan tulevina vuosina kehittää, avainasemassa on liikennemuotojen joustava yhdistäminen.

”Tehokkuutta voi saada lisää yhdistämällä kuljetusmuotojen vahvuuksia. Autot ovat parhaimmillaan keräilyliikenteessä, rautatie pitkissä runkovedoissa”, sanoo VR Transpoint rautatielogistiikan tuotantojohtaja Tero Kosonen.

Kiskoille saadaan lisää liikennettä, jos useamman asiakkaan kuljetuksia yhdistetään samaan junaan.

”Näin saamme junaliikenteeseen lisää frekvenssiä eikä asiakkaan tarvitse välttämättä ostaa kokojunaa kuljetuksiaan varten”, sanoo kotimaan maantielogistiikan johtaja Harri Keihänen.

Keihänen näkee uudenlaisia tehostamisen mahdollisuuksia myös vientiliikenteessä.

”Kotimaan- ja ulkomaan liikennettä tulee yhdistellä uudella tavalla. Trailer-kuljetuksiin meneviä kuormia on mahdollista ajaa junalla yhdessä laivattavien vientikuljetusten kanssa suoraan satamiin ja jakaa tavaravirrat vasta siellä laivattaviin ja trailereilla eteenpäin jatkaviin. Suomeen tulevasta tuontiliikenteestä iso osa jää Kehä III:n eteläpuolelle. Kun trailerit saavat paluurahtinsa suoraan satamista, kokonaisjärjestelmä tehostuu.”

Uusia liityntäpisteitä tarvitaan

Koska radat eivät kulje kaikkialle, Pohjois-Suomeen tarvittaisiin Tero Kososen mukaan muutamia liityntäpisteitä, joissa siirtokuormaus onnistuu tehokkaasti.

”Yksi junaliikenteen syöttöpiste voi olla Kemijärven seudulla, jonka ympäristössä on paljon mahdollisia kaivoksia. Jokaiseen uuteen kaivokseen ei valitettavasti voida vetää rataa, jolloin alkumatka on hoidettava autoilla.”

Uudet liityntäpisteet vaativat infraa, jota ei vielä ole olemassa. Kososen toiveissa ovat myös tiettyjen rataosuuksien sähköistykset.

”Mikäli uudet kaivoshankkeet ja muut potentiaalit toteutuvat suunnitellusti, on sähköistys tarpeen esimerkiksi Kolarin radalla ja Tornion ympäristössä.”

VR ottaa käyttöön vuonna 2017 ensimmäiset uudet sähköveturit, joissa on myös dieseloperointimahdollisuus paikallistöissä. Uusilla vetureilla kuljetukset voidaan hoitaa linjaveturilla suoraan lähtö- tai purkauspaikalle.


 
VR Transpoint on mukana Pohjoinen Teollisuus -tapahtumassa Oulussa 25.–26.5.2016. Tule kuuntelemaan puheenvuorojamme tapahtuman ohjelmalavoille:

Ke 25.5. klo 11.00, ohjelmalava Hailuoto:
VR Transpoint – Uusia toimintamalleja teollisuuden rautatiekuljetuksiin
Tero Kosonen, rautatielogistiikan tuotantojohtaja

To 26.5. klo 13.30, ohjelmalava Hailuoto:
VR Transpoint – Massatavarakuljetukset raiteilla ja maanteillä toisiaan täydentävinä ratkaisuina
Harri Keihänen, kotimaan maantielogistiikan johtaja

Ilmoittaudu kävijäksi Pohjoinen Teollisuus -tapahtumaan. Tapahtuma ja ohjelmalavatarjonta ovat kävijöille maksuttomia.