Kun logistiikka ratkaisee

Keräyspaperia Baltiasta SCA:lle, paluukuormaan tuotekuljetuksia

23.6.2016

SCA:n Nokian tehtaan kuljetuksiin on kehitetty ajokilometrejä ja työtunteja säästävä kaksisuuntainen kuljetusratkaisu. Transpoint Internationalin autot tuovat keräyspaperia Baltiasta Nokialle. Paluukuormassa kulkee pehmopaperia. Toimivan meno–paluu-liikenteen ansiosta keräyspaperia kannattaa tuoda myös Suomenlahden takaa.

SCA ja Transpoint International käynnistivät keräyspaperin kuljetukset Baltian maista Nokian tehtaalle heinäkuussa 2015. Paluukuormina ajettavat vientikuljetukset liitettiin kokonaisuuteen huhtikuussa 2016.

”Kuljetusratkaisu on tehty niin suoraviivaiseksi kuin mahdollista”, kertoo SCA:n hankintajohtaja Harri Nieminen.

Kun keräyspaperin tuottajilla on kuljetettavaa, he ottavat yhteyttä Transpoint Internationalin Tallinnan toimistoon ja sopivat lastausajan.

Transpoint Internationalin virolainen kuljettaja noutaa paperin sovittuna aikana ja ajaa kuorman suoraan SCA:n tehtaalle Nokialle tai varastoon Urjalaan.

”Meille on tärkeää, että keräyspaperin tuottaja ja kuljetuksen järjestäjä asioivat suoraan keskenään. Järjestely on toiminut erinomaisesti”, Nieminen sanoo.

Keräyspaperia tuodaan Suomeen säännöllisesti aikataulutettuina kuljetuksina. Kun keräyspaperilasti on purettu, siihen lastataan mahdollinen paluukuorma, joka koostuu SCA:n pehmopaperituotteista. Nämä kuormat ajetaan suoraan SCA:n asiakkaille Baltian maissa.

Koska vientilastissa kulkevan pehmopaperin pitää olla perillä määrättynä ajankohtana, nämäkin kuljetukset aikataulutetaan tarkasti.

”Tuontikuljetus pyritään aina täsmäämään niin, että paluukuorma voidaan lastata saman tien. Työtunteja ei mene hukkaan, ja turhat ajokilometrit vältetään, koska paluukuormaa ei tarvitse hakea muualta. Kuljetus on kokonaisuudessaan mahdollisimman tehokas”, korostaa Transpoint Internationalin myyntipäällikkö Kirsi Lifländer.

SCA:lle paluukuormien liittäminen keräyspaperin kuljetuksiin on ratkaisevan tärkeää.

”Paluukuormat ratkaisivat sen, että pystymme tuomaan keräyspaperia Baltiasta Suomeen. Logistiikka tännepäin saatiin järkeväksi.”

Kovin pitkän matkan takaa keräyspaperia ei kannata kuljettaa.

”Raja tulee aina jossain vastaan, ja me tiedämme, missä se raja kulkee”, Nieminen sanoo.

Pehmopaperin tuotannossa keräyspaperi on välttämätön raaka-aine. Keräyspaperin osuus on tuotteesta riippuen 10-100 %.

”Tavoitteenamme on lisätä keräyspaperin käyttöä, koska paljon keräyspaperia sisältävien tuotteiden kysyntä kasvaa. Kasvavia tuoteryhmiä ovat muun muassa teollisuustuotteisiin kuuluvat käsipyyhkeet ja vastaavat tuotteet, joita käytetään korjaamoilla, huoltoasemilla ja hotelleissa.”

Kuljetuksissa noudatetaan tinkimättä SCA:n turvaohjeita.

”Turvallisuus tulee aina ensimmäisenä. Asioimme vain sellaisten kumppanien kanssa, joilla työturvallisuusasiat ovat kunnossa.”

”Turvallisuusohjeet on toimitettu kaikille kuljettajille. He tietävät jo tullessaan miten meillä toimitaan. Järjestely on toiminut hyvin. Toimintaa on korjattu, jos on ollut korjattavaa, tai jos meidän ohjeemme ovat muuttuneet.”

Jatkossa kaksisuuntaisten kuljetusten täyttöastetta halutaan edelleen parantaa.

”Haemme kummastakin päästä kumppaneita, joille tarjotaan mahdollisuutta päästä mukaan kuljetuksiin. Haluamme, että meno–paluu-liikennteemme toimii mahdollisimman hyvin”, Nieminen painottaa.