Kun logistiikka ratkaisee

Antti Pursiainen tuli VR Transpointiin Tikkurila Oyj:n vientiosastolta.

Antti Pursiainen tuli VR Transpointiin Tikkurila Oyj:n vientiosastolta.

Rautatielogistiikan kasvupotentiaali löytyy idästä

6.5.2014

Vuonna 2013 VR Transpointin rautatielogistiikan volyymi kasvoi pitkälti idänliikenteen ansiosta. ”Tänä vuonna pyrimme pitämään yllä samaa tahtia kuin viime vuonnakin”, sanoo VR Transpointin idänliikenteen myyntiosaston vetäjä Antti Pursiainen.

Teksti: Markku Rimpiläinen Kuva: Ville Rinne

Antti Pursiainen aloitti työnsä VR Transpointin palveluksessa helmikuun alussa. Sitä ennen hän työskenteli Tikkurila Oyj:n vientiosastolla kahdeksan vuoden ajan.

Tuliko VR tutuksi jo Tikkurilan aikana?

Kyllä tuli. Hoidimme vientiä yli 40 maahan. Suurin vientikohde oli Venäjä. Varsinkin kauemmas itään vientiä hoidettiin rautateitse. Suurimmat massat Pietariin ja Moskovaan vietiin kumipyörillä.

Miten työt ovat lähteneet käyntiin?

Paljon uutta on tullut. Vaikka olen tehnyt idänkauppaa reilut kymmenen vuotta, rautatielogistiikassa on kuitenkin omat erityispiirteensä. Yhteydenpito Venäjän rautateihin korostuu tässä työssä.  Idän myynti tukee myös isoja KAM-asiakkaitamme. Lisäksi meillä on muutama yhteisyritys idän liikenteeseen liittyen.  Freight One Scandinavian kanssa meillä on yhteinen osasto TransRussia-kuljetusnäyttelyssä.

Miten Cargo East Terminal vaikuttaa idänliikenteen toimintaan?

Se antaa vienti- ja tuontikuljetuksiin uusia vaihtoehtoja. Laajennettu terminaali palvelee entistä tehokkaammin myös itään suuntautuvissa kuljetuksissa.

Viime vuonna rautatiekuljetusten 3,3 prosentin volyymin kasvu oli pitkälti seurausta idän liikenteen hyvästä vedosta. Miltä vuosi 2014 näyttää?

Idänliikenne on toiminut hyvin tänäkin vuonna. Pyrimme pitämään yllä samaa tahtia kuin viime vuonnakin. Kasvupotentiaalimme löytyy idästä.

Venäjän ruplan arvo laskee ja Ukrainassa ollaan kriisin partaalla. Heijastuuko epävarmuus myös kuljetuksiin.

Ei suoranaisesti, tilannetta toki seurataan.

Näetkö transitoliikenteessä muutostrendejä?

Meidän täytyy ottaa huomioon Venäjän satamien kehitys ja myös kehitys Baltiassa. Suomen kautta kulkevan liikenteen etuna on vakaa toimintaympäristö. Oman hyvän palvelutason ylläpito auttaa. Kuljetuksia voisi mennä Suomen kautta enemmänkin.

Mitä tavaraa tuontikuljetuksissa liikkuu?

Lähinnä teollisuuden raaka-aineita ja tietysti raakapuuta. Venäjä on raaka-ainevaroiltaan rikas maa. On vain luonnollista, että he vievät paljon raaka-aineita. Niitä tarvitaan muuallakin. Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua, sillä Venäjän teollisuuden jalostusastetta on jo paikoin nostettu. Jatkossa toimintaympäristön kehitys vaikuttaa siihen, lähtevätkö länsimaiset yritykset tekemään investointeja Venäjälle.