Kun logistiikka ratkaisee

Koistinen, Kadenius, Välimäki, Kosonen, ja Vainionpää ovat osa rautatielogistiikan uudistunutta myyntiorganisaatiota.

Koistinen, Kadenius, Välimäki, Kosonen, ja Vainionpää ovat osa rautatielogistiikan uudistunutta myyntiorganisaatiota.

Rautatielogistiikan uusittu myyntiorganisaatio tuo laajuutta asiakaspintaan

3.3.2015

Asiakaslähtöisyys, uusien ratkaisujen etsiminen, kasvu. Siinä lyhyesti VR Transpointin rautatielogistiikan uusitun myyntiorganisaation tavoitteet.

VR Transpoint uudisti rautatielogistiikan myyntiorganisaationsa vuoden 2015 alussa.

− Rintama asiakkaaseen päin on nyt entistä leveämpi, myynti- ja markkinointijohtaja Martti Koskinen kuvaa.

Uudistuksella on tavoiteltu ennen kaikkea parempaa asiakaspalvelua ja entistä asiakaslähtöisempää toimintaa.

− Tavoittelemme entistä tiiviimpää keskusteluyhteyttä ja sitä kautta asiakkaiden liiketoiminnan syvempää ymmärtämistä. Kun tunnistamme asiakkaiden tarpeet, voimme kehittää ja suoraviivaistaa kuljetusratkaisuja yhdessä heidän kanssaan.

Uusi organisaatio hakee myös kasvua.

− Uuden volyymin saaminen tuotantokoneeseemme tehostaisi toimintaamme entisestään. Näin voisimme täyttää asiakkaiden odotukset myös nykyisessä taloustilanteessa.

Massatavaralogistiikan ja Transpoint Internationalin myyntiorganisaatioihin ei ole tehty muutoksia.

Uusi organisaatio 1.1.2015 alkaen:

  • Myynti- ja markkinointijohtaja: Martti Koskinen.
  • Liiketoimintapäällikkö, raakapuu: Mikael Vainionpää.
  • Avainasiakaspäälliköt: Keijo Petelius, Juha Petäjäniemi.
  • Avainasiakaspäällikkö, vastuualueena lisäksi erikoiskuljetukset: Eljas Koistinen.
  • Myyntijohtaja, rautatielogistiikka, kotimaa: Tommi Välimäki.
  • Myyntipäällikkö, rautatielogistiikka, itä: Antti Pursiainen.
  • Tuotantojohtaja, vastuualueena lisäksi uudet toimialat: Tero Kosonen.