Kun logistiikka ratkaisee

Sr2-veturin vetokyky on 2 000 tonnia.

Sr2-veturin vetokyky on 2 000 tonnia.

Sähkövedon osuus ylitti 70 prosentin tason

20.5.2015

Viimeiset viisi kuukautta sähkövedon osuus VR Transpointin rautatielogistiikassa on ollut yli 72 prosenttia. Maaliskuussa 2015 päästiin jo 73 prosenttiin.

VR-konserni on luvannut parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

– Tavaraliikenteessä paras tapa lisätä energiatehokkuutta ja kuljetusten taloudellisuutta on nostaa sähkövedon osuutta, painottaa VR Transpointin suunnittelupäällikkö Nina Mähönen.

Sähköveto on yleistynyt rautateiden tavaraliikenteessä sitä mukaa kun ratoja on sähköistetty, mutta sen osuutta on onnistuttu nostamaan myös paremmalla liikenteen suunnittelulla.

Lähtökohtana asiakkaan tarpeet

Tavaraliikenteessä aikatauluja ja reittejä suunnitellaan sähkövetoa suosien. Suunnittelun lähtökohtia ovat asiakkaan tarpeet lähtö- ja purkupäässä, tuotantoprosessin vaatimukset sekä kuljetusketjun taloudellisuus.

Tavara- ja matkustajaliikenteen aikataulut pyritään rakentamaan siten, että yhteiskäytössä olevien vetureiden käyttö on optimoitu mahdollisimman tehokkaaksi.

Aina sähkövedon käyttö ei onnistu. Usein dieselvetoon joudutaan turvautumaan, koska reitillä on sähköistämätöntä rataa – joskus vain muutamia kymmeniä kilometrejä.

Dieselvetureita joudutaan käyttämään erityisesti raakapuun kuljetuksissa, koska monet raakapuukuljetusten kannalta tärkeät radat ovat muutoin vähäliikenteisiä ja sen vuoksi sähköistämättömiä.

Dieselvetureita käytetään myös järjestelytehtävissä kuljetusten alku- ja loppupäässä, koska monet kuormauspaikat ja tehtaiden omat ratapihat ovat sähköistämättömiä.

Iisalmi-Ylivieska tärkein sähköistyskohde

Sähköistetyn liikenteen osuus kasvaa tasaisesti.

– Tälle vuodelle on asetettu tavoitteeksi 72 prosenttia. Uskon, että siihen päästään liikenteen rakenteen muutosten ja tehokkaan suunnittelun myötä, Mähönen sanoo.

Suuria harppauksia ei kuitenkaan pystytä ottamaan ellei valtio päätä sähköistä muutamia tavaraliikenteen kannalta tärkeitä rataosuuksia. Niitä ovat erityisesti Iisalmi–Ylivieska, Pori–Mäntyluoto ja Hanko–Hyvinkää.

– Iisalmi-Ylivieska-radan sähköistys mahdollistaisi kuljetusten ison siirron sähkövedolle ja avaisi kokonaan uuden ja tehokkaan reitin Pohjois-Suomen tavaraliikenteelle. Investointi jakaisi liikenteen tasaisemmin koko rataverkolle ja vähentäisi Pohjanmaan radan kuormitusta.

Seuraava parannus kokonaistehokkuuteen on luvassa, kun uudet ja modernit Vectron-sähköveturit otetaan käyttöön vuodesta 2017 alkaen. Sähkövedon osuutta voidaan silloin edelleen nostaa.

– Suurimmat hyödyt uudesta sähkövetureista saa tehostuva tavaraliikenne, arvioi Mähönen.  •

 Sr2-sähköveturi:

  • Vastaa vetovoimaltaan kahta dieselveturia
  • Vetokyky 2 000 tonnia
  • Päästötön
  • Hiilineutraali