Kun logistiikka ratkaisee

Työskentely ratapihoilla on yksi turvallisuustyön painotusalueista.

Työskentely ratapihoilla on yksi turvallisuustyön painotusalueista.

Turvallisuus etenee kuin juna

6.5.2014

Työtapaturmat VR Transpointin rautatielogistiikassa ovat vähentyneet kolmannekseen neljän vuoden takaisista luvuista. Turvallisuuskortti ja yhä paremmat henkilökohtaiset suojavälineet tehostavat turvallisuutta edelleen.

VR Transpointin rautatielogistiikassa tehtävä turvallisuustyö keskittyy tänä vuonna kolmeen kokonaisuuteen: työturvallisuuteen ja työskentelyyn ratapihoilla, vaihtotyöhön sekä yhteistyöhön asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Yksi uusista keinoista on kevään aikana kokeiltava Asiakkaan ja yhteistyökumppanin VR-turvallisuuskortti.

”Haluamme tarjota edellytykset toimia turvallisesti kanssamme. Kyseessä on videopohjainen koulutuspaketti, joka opastaa rautatieympäristössä liikkumista ja tavaraliikenteen vaunukaluston käsittelyä”, sanoo kehityspäällikkö Ilari Niskanen.

Turvallisuuskortin sisältöä voidaan kohdentaa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden erityistarpeiden mukaan.

Täysimittaiseen käyttöön VR Transpointin rautatielogistiikka ottaa turvallisuuskortin syksyllä.  

Arkinen turvallisuustyö tarkoittaa muun muassa mahdollisten riskien kartoittamista, läheltä piti -tilanteiden käsittelyä, koulutusta ja uusien turvallisuusmääräyksien miettimistä.

Haastavinta on vaikuttaa asenteisiin, mutta käytännössä kehitettävää löytyy koko ajan.

”Turvallisuutta on onneksi helppo perustella. Hyödyttäähän se niin työntekijöitä, työnantajaa kuin asiakkaita”, muistuttaa turvallisuuspäällikkö Matti Taina.

Viime vuonna VR Transpointin rautatielogistiikka otti käyttöön nastoitetut talviturvajalkineet, jotka heti vähensivät liukastumisia.

”Tänä vuonna vuoroon tulee suojakypärän käyttö ratapihoilla ja vaihtotöissä. Valitsimme samanlaisen ergonomisen ja leukahihnalla varustetun kypärämallin, jota muun muassa sähköasentajat käyttävät”, Taina kertoo.  

 Turvallisuusteesit:

  • Työturvallisuus on ammattitaitoa
  • Yhteistyö edistää turvallisuutta
  • Turvallisuus hyödyttää kaikkia