Kun logistiikka ratkaisee

Risto Kelloniemi

Risto Kelloniemi

Venäjän liikenteessä potentiaalia pakotteista huolimatta

15.9.2014

Euroopan unionin ja Venäjän välinen pakotepolitiikka on vähentänyt idänliikenteen maantiekuljetuksia. – Tilanne vaatii sopeutumista, mutta potentiaalia Venäjältä vielä löytyy, arvioi Transpoint Internationalin Venäjän tytäryhtiöiden pääjohtaja Risto Kelloniemi.

Kesäkuussa Transpoint Internationalin Venäjän tytäryhtiöiden pääjohtajaksi nimitetyllä Risto Kellonniemellä on plakkarissa kohta 30 vuoden työrupeama Venäjällä. Pitkä kokemus idänliikenteen ja -kaupan parissa antaa perspektiiviä nykyiseen tilanteeseen.    

Miltä Venäjän tilanne näyttää kuljetusalan kannalta?  

Todennäköisesti Ukrainan kriisi kapseloituu vuosikausiksi. Tällöin EU:n ja Venäjän taloudelliset pakotteet jäävät voimaan ja myös Suomen kautta kulkevat tavaravirrat Venäjälle vähenevät.

Paljonko suomalaisten vientiyritysten kuljetukset Venäjälle ja maan sisällä ovat vähentyneet?

Pakotteiden kokonaisvaikutuksia emme vielä tiedä. Kuitenkin jo viime vuonna kuorma-autokuljetusten määrä kolmen tärkeimmän raja-aseman kautta Venäjälle laski 7 prosenttia. Tänä vuonna jonot rajalla ovat edelleen lyhentyneet ja Venäjän EU:lle asettamat vastapakotteet vähensivät kuljetuksia kertaheitolla. 

Esimerkiksi Valio vei kuukausittain satoja rekkakuormia Venäjälle. Sen supistuminen on vaikuttanut myös Venäjän sisäiseen jakeluliikenteeseen.            

Miten Transpoint International on reagoinut tilanteeseen?

Olemme laittaneet vanhinta kalustoa myyntiin. Joudumme myös hieman vähentämään henkilöstöä.

Sanktiotavaroiden tilalle olemme etsineet uutta kuljetettavaa.

Mihin nyt suuntaatte ponnistelunne?

Meillä on paljon hyviä asiakkaita, joiden vienti vetää. Kehitämme toimintaa heidän kanssaan.

Myyntityötä tehostamalla etsimme uusia vientiasiakkaita. Olemme myös panostaneet Venäjän sisällä ja Suomeen kulkevien paluukuormien hankkimiseen.

Kuinka maantielogistiikka Venäjällä kehittyy jatkossa?

Ruplan heikentyminen on vähentänyt venäläisten ostovoimaa. Ukrainan kriisi ja sijoittajien epäluottamus Venäjään puolestaan leikkaavat investointeja. Molemmat seikat vaikuttavat

Alaamme. Koska kriisin ovat aikaansaaneet poliitikot, tulevaisuuden ennustaminen on tavallista vaikeampaa. Uskon silti hyvien naapuruus- ja kauppasuhteidemme säilyvän ja kehittyvän edelleen. VR:n strategian vahvuus on suomalaisten vientiyritysten palvelemisessa.

Missä ja millaisin voimin Transpoint International toimii Venäjällä?

Viipurissa työskentelee toistakymmentä henkilöä. Omia kuljettajia on satakunta.•