Kun logistiikka ratkaisee

VR:n logistiikkadivisioonan johtaja Rolf Jansson odottaa kasvua myös autoliikenteeltä.

VR:n logistiikkadivisioonan johtaja Rolf Jansson odottaa kasvua myös autoliikenteeltä.

VR Transpointin tulos parani – kehitystyö jatkuu

6.5.2014

VR Transpointin liikevoitto vuonna 2013 oli 13 miljoonaa euroa. VR:n logistiikkadivisioonan johtaja Rolf Jansson on mielissään parantuneesta kannattavuudesta, mutta muistuttaa, että vielä on varaa parantaa.

Teksti: Markku Rimpiläinen

”Viime vuoden tulokseen on syytä olla tyytyväinen. Me ylitimme budjetin ja kannattavuutemme on viimeisen neljän vuoden aikana parantunut 50 miljoonalla eurolla. Kannattavuus ei ole vieläkään riittävällä tasolla, mutta kehityssuunta on oikea”, Jansson sanoo.

Tuloksen kääntyminen voitolliseksi antaa tilaa investoinneille ja kehittämiselle. Jansson listaa kolme tärkeintä kehityskohdetta.

”Uudet linjaveturit tuovat meille lisää vetovoimaa ja kilpailukykyä. Investoinnit uusiin vaunuihin mahdollistavat kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen ja sitä kautta kasvun. Investoinnit teknologiaan tuovat tullessaan läpinäkyvyyttä toiminnanohjaukseen ja mahdollisuuden kehittää uusia asiakassovelluksia.”

Rautatielogistiikan kuljetusten kokonaisvolyymi vuonna 2013 oli 36,4 miljoonaa tonnia. Volyymi on kasvanut viimeisen kahden vuoden ajan lähinnä piristyneen idänliikenteen ansiosta.

”Viime vuonna kasvua kertyi 3,3 prosenttia. Luku oli huikea, kun otetaan huomioon että Suomen BKT laski samaan aikaan prosentilla.”

Taantumaa edeltäneestä vuoden 2008 tasosta ollaan vielä jäljessä 13 prosenttia.

”Volyymi putosi vuodesta 2008 vuoteen 2009 21,5 prosenttia. Nyt olemme kuroneet jo lähes puolet tuosta menestyksestä takaisin.”

Jansson odottaa kasvua myös autoliikenteeltä vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta.

”Tavoitteena on edelleen, että pääsemme kasvun kautta parempaan tulokseen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tarvitsemme muutamia uusia asiakkuuksia.”

Alkaneen vuoden näkymiin sisältyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta erityisesti Venäjän autoliikenteessä.

”Olemme hyvin riippuvaisia siitä, että asiakkaamme ovat kilpailukykyisiä Venäjän markkinoilla”, Jansson painottaa.

Tapahtuipa taloudessa mitä hyvänsä, teollisuuden kuljetukset ovat jatkossa entistä enemmän asiakasvetoisia. Kuljetuserät pienenevät, toimitusajat lyhenevät ja kuljetuksilta edellytetään joustavuutta.

Janssonin mukaan VR Transpoint aikoo vastata haasteeseen hakemalla asiakkaiden kanssa selkeitä win-win-ratkaisuja.

”Olemme edelleen liian tuotantolähtöisiä. Meidän on kehityttävä palvelu- ja ratkaisulähtöisemmäksi. Itse uskon myös muutosohjelmaamme, joka on tuonut meille lisää itseluottamusta ja osoittanut, että teemme oikeita asioita oikealla tavalla.”

Tärkeä ase kilpailussa on mahdollisuus yhdistää juna- ja autoliikennettä.

”Meillä on siitä hyviä kokemuksia ja paljon erilaisia asiakascaseja, joissa olemme tätä pilotoineet. Lisäksi meillä on nyt Kouvolassa terminaali, joka on rakennettu auto- ja junaliikenteen yhdistämistä silmällä pitäen. Se antaa meille lisäuskoa. Nyt pitää vain jatkaa erittäin hyvää kehitystä ja lyödä lisää löylyä.” •