Siirry sisältöön

VR Groupin tammi-syyskuun 2020 liiketoimintakatsaus – junamatkustaminen vähentynyt puoleen viime vuodesta koronaepidemian seurauksena

Tammi-syyskuu 2020 lyhyesti:

  • VR Groupin liikevaihto laski katsauskaudella 19 prosenttia 597,2 (737,2) miljoonaan euroon. Syynä on koronaepidemia, joka on vähentänyt junamatkustamista ennennäkemättömällä tavalla keväästä lähtien.
  • Konsernin liiketulos oli tammi-syyskuussa –10,3 (268,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos, joka ei sisällä VR Trackin myynnin liikevoittovaikutusta vuonna 2019, oli –10,3 (88,4) miljoonaa euroa.
  • Matkamäärät laskivat tammi-syyskuussa 41,1 prosenttia kaukoliikenteen junissa, joissa tehtiin 6,5 (11,0) miljoonaa matkaa. Kevään jopa 90 % romahduksesta matkamäärät palautuivat heinäkuussa jo kahteen kolmasosaan tavallisesta. Syksyllä koronaepidemian kiihtyminen ja etätyösuositus heikensivät jälleen kysyntää, joka on jäänyt noin 50 % tasolle viime vuodesta. Turvallisesta junamatkustamisesta on huolehdittu laajalla toimenpideohjelmalla.
  • VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymit pysyivät katsauskaudella lähes ennallaan ja olivat 26,9 (27,6) miljoonaa tonnia. Toistaiseksi koronaepidemian vaikutukset logistiikkaan ovat olleet maltilliset, vaikka näkymiin liittyy paljon epävarmuutta.
  • Ylimääräinen yhtiökokous teki 8.9.2020 päätöksen, jonka mukaan vallitsevissa olosuhteissa vuodelta 2019 jaetaan osinkoa enintään 100 miljoonaa euroa aiemmin ilmoitetun 350 miljoonan sijaan.

Toimitusjohtaja Rolf Jansson:

”Kolmas vuosineljännes alkoi lupaavasti, kun junamatkustaminen piristyi kesälomien aikaan ja matkamäärät olivat heinäkuussa selvästi kevättä paremmalla tasolla. Epidemiatilanne oli tasaantunut, rajoitustoimet lieventyneet ja suomalaiset suosivat yhä enemmän kotimaanmatkailua. Tilanne kuitenkin muuttui taas synkemmäksi elo-syyskuussa, kun koronatilanne osoitti huonontumisen merkkejä vaikuttaen asiakasmääriin sekä tulokseen.

Elokuussa varauduimme töiden ja koulujen alkuun lisäämällä vuorotarjontaamme 90 prosenttiin normaalista. Syksyn edetessä tuimme myös kotimaanmatkailua muun muassa lisäämällä yöjunia pohjoiseen. Vapaa-ajan matkustaminen ei kuitenkaan ole pystynyt paikkaamaan vajetta, jonka työmatkustamisen vähentyminen on aiheuttanut. Epidemiaan liittyvä laaja etätyöpainotteinen työskentely ja kasvomaskisuositus ovat näkyneet joukkoliikenteessä.

Meillä on ollut keväästä lähtien käynnissä mittava turvallisen junamatkustamisen toimenpideohjelma, eikä junissa ole todennettu yhtään tartuntaketjua. Olemme liikennöineet runsaalla vuoromäärällä ja kalustolla riittävän väljyyden varmistamiseksi sekä huolehtineet tehostetusta siivouksesta. Lisäksi olemme tuoneet tarjolle uusia lisäpalveluita, kuten mahdollisuuden hankkia edullisesti viereinen paikka tyhjäksi tai hytti omaan käyttöön.

Syksyn edetessä matkamäärät ovat olleet noin 50 prosenttia heikommat kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Keskimäärin junassa vain noin joka viidennellä istumapaikalla on matkustaja. Haasteellisen tilanteen vuoksi toimintamme on selvästi tappiollista. Olemme käynnistäneet konsernilaajuiset toimenpiteet kassavirran parantamiseksi ja toteuttaneet tehostamistoimenpiteitä ja lomautuksia.

Näissä olosuhteissa meidän on tarkasteltava liikennetarjontamme laajuutta ja mahdollisesti tehtävä muutoksia vuoden alussa, kuitenkin turvaten edelleen välttämättömän työ- ja asiointimatkustamisen mahdollisuudet. Samalla haluamme toimenpiteillämme tukea ja varmistaa junaliikenteen pidemmän aikavälin suosiota.

Koronakriisin vaikutukset tavaraliikenteeseen ovat olleet toistaiseksi odotettua maltillisemmat, ja kuljetusmäärät ovat pysyneet poikkeustilanteekin keskellä hyvällä tasolla. Kuitenkin talouden ja etenkin viennin kehitykseen ja eri teollisuudenalojen näkymiin liittyy paljon epävarmuutta epidemian ja muun muassa kysynnän muutosten vuoksi. Kotimaassa yritykset ovat ilmoittaneet aikeistaan sulkea tuotantolaitoksia, ja nämä uutiset vaikuttavat väistämättä myös meihin pidemmällä aikavälillä.

Olemme huolehtineet teollisuuden kuljetusten sujumisesta kriisin keskellä, ja asiakastyytyväisyys ja turvallisuus ovat olleet ennätystasolla. Uutta liikennevirtaa olemme saaneet muun muassa viljan transitokuljetuksista. Olemme myös ottaneet käyttöön uusia Vectron-sähkövetureita ja pilotoineet ennätyssuuria junakokoonpanoja, jotka parantavat entisestään paitsi liikenteen tehokkuutta, myös ympäristöystävällisyyttä. Pitkäjänteinen työmme uusiutuvalla sähköllä kulkevan junaliikenteen lisäämiseksi jatkuu.

On ilahduttavaa, että yhtiömme maine kehittyi tuoreen tutkimuksen(*) mukaan myönteisesti neljättä vuotta peräkkäin ja ylsimme kriisiajankin keskellä mittaushistoriamme parhaaseen tulokseen. Etenkin vastuullisuudessa sekä palvelujen kehittämisessä otimme askeleen eteenpäin. Suunta on oikea, ja työ jatkuu. Kiitos maineen ja muidenkin laatumittareiden myönteisestä kehityksestä kuuluu erityisesti henkilöstöllemme, joka on vaikeasta tilanteesta huolimatta palvellut asiakkaitamme esimerkillisesti.

Koronaepidemia on sysännyt joukkoliikenteen ennennäkemättömien haasteiden äärelle, ja nyt on varmistettava kestävän liikkumisen edellytykset paitsi kriisiaikana, myös pidemmällä tähtäimellä. Positiivinen signaali on, että raideliikenteen infrastruktuurille on jo osoitettu rahoitusta elvytystoimenpiteenä ja osana pitkäjänteistä maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelua. Pikaisesti tulee arvioida myös valtion ostoliikenteen rahoituksen riittävyyttä ilmastoystävällisen junaliikenteen palvelutason ylläpitämiseksi kriisin aikana.”

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat:

VR Group ilmoitti 20.10.2020, että kansainvälisen maantielogistiikan tytäryhtiö Transpoint International (FI) Oy myy Baltian sekä Keski- ja Itä-Euroopan (CEE-maiden) liiketoimintansa pohjoismaalaiselle Greencarrier Freight Servicesille.

Näkymät tilikaudelle 2020:

VR Groupin liikevaihto heikentyy ennusteen mukaan merkittävästi viime vuoteen verrattuna, ja positiivisen liiketuloksen saavuttaminen vuonna 2020 on haastavaa koronakriisin romahdutettua junaliikenteen matkamäärät. Tavaraliikenteen osalta näkymiin vaikuttavat viennin hidas elpyminen sekä yleinen taloustilanteen ja kysynnän epävarmuus sekä Venäjän-liikenteen kehitys.

Toistaiseksi näköpiirissä ei ole merkkejä epidemian heltymisestä. Viruksen leviämisen ehkäisyyn liittyvät rajoitukset ja suositukset sekä muutokset asiakaskäyttäytymisessä vaikuttavat väistämättä pidemmän aikaa taloudelliseen toimeliaisuuteen ja asiakasmääriin. Epävarmuutta liittyy paitsi siihen, kuinka voimakkaaksi ja pitkäkestoiseksi epidemia osoittautuu, myös siihen, kuinka etätyöskentely ja muut korona-ajan uudet toimintamallit yleistyvät.

Koko tammi-syyskuun 2020 liiketoimintakatsaus liitteineen 

*T-Median Luottamus&Maine-tutkimus 2020. Mediatiedote 9.9.2020.