Saako junat ja rautatiet sinut innostumaan? Nyt on mahdollisuus kouluttautua junan keulapaikalle.

Etsimme nyt oppilaita maaliskuussa 2018 alkavaan veturinkuljettajakoulutukseen.

Veturinkuljettajan työ on vastuullista vuorotyötä, jossa tarvitaan tarkkaavaisuutta ja hyvää ennakointia. Työ on hyvin itsenäistä ja paikoin yksinäistäkin, vaikka työyhteisö on tiivis ja yhteistoimintaa on paljon. Veturinkuljettajat ajavat sekä matkustaja- että tavarajunia ja tekevät myös ratapihoilla tapahtuvaa järjestelytyötä. Työ on epäsäännöllistä vuorotyötä, jossa työvuorojen pituudet vaihtelevat ja yötyötä on noin kolmasosa. Sääolosuhteet ja poikkeustilanteet tuovat lisäksi omat haasteensa. Kuljettajan työn lähtökohtana on kuitenkin aina asiakas sekä turvallisen, täsmällisen ja energiataloudellisen matkan takaaminen. Kalusto ja tekniikka uusiutuvat jatkuvasti, joten työssä saa myös oppia ja opiskella uutta.

Kurkista veturinkuljettajan työhön

Haemme veturinkuljettajaoppilaita usealle paikkakunnalle.
Katso lisätietoa hausta ja vaatimuksista paikkakuntakohtaisesta ilmoituksesta:

Hae 5.11. mennessä.

Veturinkuljettajaksi lähiliikenteeseen

Haemme veturinkuljettajia nyt myös Helsingin lähiliikenteeseen. Hae 12.11. mennessä