Raikasta ja modernia – VR uudistaa työvaatteensa

Junissa työskentelevän henkilökunnan työvaatteet uudistuvat ja yhteensä noin 2200 VR:läistä saa kevään 2019 aikana uudet vaatteet. Vaatteiden työstö alkoi vuonna 2016 ja henkilökunta on osallistunut malliston suunnitteluun. Uudet vaatteet alkavat näkyä junissa helmi-maaliskuussa. Vanhat työvaatteet hyödynnetään uusiokäytössä ja kierrätysmateriaalina.

Uuden työvaatemalliston ilme on entistä rennompi ja modernimpi. Kaikissa vaatteissa korostuu istuvuus, mukavuus ja kestävyys. Uudet työvaatteet ovat ilmeeltään aiempaa yhtenäisempiä ja niissä toistuu sama, raikkaan vihreä väri. Ammattiryhmittäin on pieniä eroja. Esimerkiksi veturinkuljettajat ja konduktöörit viettävät paljon aikaa myös ulkona, joten heidän vaatteissaan on huomioitu erityisesti säänkestävyys ja huomioväritys havaittavuuden varmistamiseksi.  

”Halusimme löytää yhteisen, raikkaan ja rennon ilmeen kaikille turvallisuudesta, toimivuudesta, kestävyydestä ja mukavuudesta tinkimättä. Meille oli tärkeää, että ilme uudistuu, mutta on silti tunnistettavasti meidän näköisemme. Ennen suunnittelutyön aloittamista kartoitimme myös asiakkaidemme toiveita. Haluamme, että vaatteet tukevat parasta asiakaskokemusta ja viestivät uudistuvasta ja helposti lähestyttävästä VR:stä, kertoo kaukoliikenteen palvelujohtaja ja Avecran toimitusjohtaja Piia Tyynilä

Työvaateuudistus koskee konduktöörejä ja veturinkuljettajia sekä kauko- että lähiliikenteessä, asemien lipunmyyntien palveluneuvojia sekä ravintolavaunun junatarjoilijoita.  

Toimivuutta testattiin koekäytöllä

Projekti aloitettiin kartoittamalla henkilökunnan toiveita ja tarpeita työvaatteiden toimivuudesta ja ominaisuuksista. Suunnitteluvaiheessa henkilökunta osallistui työpajoihin ja kokeili vaatteita käytännössä. Henkilöstön palautteen perusteella työvaatteiden materiaaleja, värejä ja yksityiskohtia on tarkennettu sekä mallistoa täydennetty. 

”Käytännön testaukset ovat olleet todella tärkeitä, jotta voimme varmistua vaatteiden toimivuudesta oikeissa olosuhteissa”, Piia jatkaa.

Uusien vaatteiden toimitus työntekijöille alkaa helmikuun lopulla ja ne alkavat näkyä junissa heti. Vanhat työvaatteet kerätään talteen ja hyödynnetään kierrätysmateriaalina. 

Uusi mallisto kehitettiin yhteistyössä toimittaja Image Wear Oy:n kanssa. 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu