VR varautuu talveen useilla eri toimilla – yhteistyöllä iso merkitys

Talvivarautumisen toimenpiteet ovat yksi VR:n n tärkeimpiä asioita, jotta rautatieliikenne toimii myös talven haastavissa olosuhteissa. Varautuminen aloitetaan jo hyvissä ajoin kesällä. Talvivarautumisen toimenpidelista on mittava ja se kattaa esimerkiksi kaluston talvihuoltokampanjoita, lumitöiden suunnittelua, henkilöstön resursointisuunnitelmia, liikenteen supistamissuunnitelmia ja poikkeusviestinnän varmistamista. Tulevan talven pääosassa on yhteistyö muiden rautatietoimijoiden kanssa.

Talvivarautumista on syksyn aikana entistäkin tiiviimmin tehty isolla kokoonpanolla. Mukana on ollut henkilöstöä niin VR:ltä, Väylältä kuin liikenteenohjausyhtiö Finraililtakin. Yhteistyön merkitys korostuu myös syksyllä ja talvella järjestettävissä alueellisissa lumityöpalavereissa. Raiteilla ja rautatiealueilla tehtävät lumityöt ovat yksi talven liikenteen onnistumisen kulmakivistä, jotta raiteistot pysyvät liikennöitävässä kunnossa ja vaihteet sekä liikenteen ohjauslaitteet toimivat.

"Junaliikenne pyritään turvaamaan suunnittelemalla lumitöiden aikataulut järkevästi. Jos lumityöt tehdään aamuyöllä ennen liikennöinnin alkamista, on se myös tehokasta ja turvallista", VR Groupin liikennejohtaja Nina Mähönen kertoo. "Käytännössä toimitaan niin, että radan kunnossapitäjä, liikenteenohjaus ja me radankäyttäjänä teemme alueelliset lumityösuunnitelmat yhdessä, jotta tilanteen tullen kaikki toimivat saumattomasti yhteen." 

Junakalusto tarvitsee myös normaalia enemmän huomiota ennen talvea. Kalustonhuoltoprosesseja viilataan vuosittain paremmiksi. Kalustolle on jo tehty normaalit talvihuollot, ja niissä on keskitytty nimenomaan tarkastamaan talvella kovalle rasitukselle joutuvat osat.   

"Lisäksi junakaluston kattavampia raskashuoltoja ja isompia kaluston muutostöitä optimoidaan talvikuukausien ajan niin, että henkilöstöä riittää korjaamaan kriittiset viat mahdollisimman pian. Näin  kalustoa ei kasaannu odottamaan huoltoa, vaan sitä on aina saatavilla liikenteeseen tarvittava määrä", Mähönen kertoo.

 
Ennakoivat toimet käynnistetään, kun lunta tulla tupruttaa ja pakkanen kiristyy 

Ennakointi on ratkaiseva osa talvitoimintaa. VR:n operaatiokeskuksessa säätä seurataan tiiviisti. Kun junaliikenteelle hankalat sääolosuhteet tunnistetaan ja luvataan pitkäkestoisia, yli 20 asteen pakkasia tai kovaa tuulta ja runsasta lumisadetta, nostetaan esiin liikenteen varautumissuunnitelmat. 

Mahdollista on, että liikennöintiin tehdään tuolloin muutoksia ja junavuoroja ajetaan vähemmän. Liikenteen supistamisella varmistetaan, että liikenne ei ruuhkaudu ja saadaan aikaa lumitöihin ja vaihteiden puhdistukseen. 

"Yhdessä Väyläviraston ja lähiliikenteen ollessa kyseessä myös HSL:n kanssa, teemme suunnitelman seuraavien päivien liikenteestä, jos keliolosuhteet näyttävät epäsuotuisilta. Päätös junaliikenteen muutoksista tehdään kuitenkin aina viimeistään edellisenä päivänä, jotta asiakkaat saavat ajoissa tiedon muutoksista. Kaikki junaliikenteen muutokset viestitään useissa eri kanavissa ja meidän vr.fi -sivuilta löytyy tietoa poikkeustapauksissa", Mähönen muistuttaa.

Kaluston sulattamiseen panostuksia

Edellisistä talvista on pyritty ottamaan opiksi. Viime vuonna poikkeuksellisen pitkän runsaslumisen ja kovan pakkasjakson aikana kaluston jäätyminen aiheutti ongelmia kaluston saatavuuden kanssa. Jäätyminen aiheuttaa vaurioita junien paineilmajärjestelmiin aiheuttaen ongelmia esimerkiksi ovien toiminnassa ja junien kytkemisessä.  

Jäätymisen aiheuttamat ongelmat näkyvät nopeasti täsmällisyydessä, sillä yksittäisetkin myöhästymiset heijastelevat pääosin yksiraiteisella rataverkolla muuhunkin liikenteeseen.  

Kaluston sulattamiseen on varauduttu aiempaa kattavammin. Uutena asiana kaikille kalustolajeille tehty systemaattisemmat sulatussuunnitelmat. Suunnitelmien tarkoituksena on seurata kaluston sulatuksia ja huomioida kaluston huoltokierrossa myös sulatuksiin menevä aika. Varikoilla on lisätty tilaa, resursseja ja työkaluja sulatuksia varten.  

"Tietenkään jokaista kaluston vikaantumista ja jäätymistä ei pystytä ennalta ehkäisemään, mutta kaikki voitava tehdään niiden minimoimiseksi", Mähönen lupaa.

 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu