• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Avecra aloitti toiminnan uusissa ravintolavaunuissa

    Uusien kaksikerroksisten DuettoPlus-vaunujen ravintolatarjonnasta vastaa Avecra. Vaunun alatasolla sijaitsee ravintola Duetto, välitasolla palvelee kioski ja yläkerrassa uudentyyppinen matkustajaosasto kokoushuoneineen. Dueton modernissa keittiössä valmistetaan entistä laadukkaampia aterioita matkustajille.

    Tikkurilaan uusia palveluja

    Tikkurilan uuden matkakeskuksen Dixin yksiköiden suunnittelu oli Avecran suurimpia hankkeita vuonna 2014. Tilat viimeisteltiin alkuvuoteen 2015 mennessä ja 15. tammikuuta Avecra avasi Dixiin Robert’s Coffee -kahvilan sekä kaksi Stop@station-kioskia. 

    Asemasillalla sijaitsevan kioskin yhteydessä palvelee Suomen ensimmäinen Robert´s Coffeen Musta Kahvi -konseptikahvila, jonka on kehittänyt suunnittelutoimisto Vanhatapio & Saksi yhteistyössä Robert´s Coffeen kanssa.

    Helsingin päärautatieaseman palvelutarjonnan muutokset jatkuivat pitkin vuotta. Maaliskuussa avattiin Avecran ensimmäinen Hesburger-ravintola. Robert’s Coffeen ilme päivitettiin uuden konseptin mukaiseksi kesäkuussa.

    Uusi kassajärjestelmä nopeuttaa palvelua

    Alkuvuodesta 2014 käyttöönotetun kassajärjestelmän kehittäminen jatkui vuoden mittaan. Uusi järjestelmä muutti erityisesti logistiikan toimintamalleja ja paransi yksikkökohtaista raportointia. 

    Myös henkilökunnan Booster-palkitsemisjärjestelmän kehittämistä jatkettiin. Järjestelmän tavoitteena on kannustaa henkilökuntaa entistä parempaan myyntityöhön. Lisäksi järjestelmä tukee työntekijöiden hyvinvointia palkitsemalla niin asiakkaan kuin itsensä huolenpidosta sekä yhtiön tulostavoitteiden saavuttamisesta.

    Tulevaisuudennäkymät

    Avecran toimitusjohtaja Tiina Nieminen jätti tehtävänsä elokuussa 2014. Avecran uusi toimitusjohtaja Ville Melkko aloittaa tehtävässään 1.3.2015.

    Kaikki uudet DuettoPlus-ravintolavaunut ovat liikenteessä helmikuussa 2015. Tulevan vuoden aikana Avecran junapalveluiden kotimaan liikevaihdosta valtaosa tulee kertymään uusissa vaunuissa tehdystä myynnistä. Alkuvuoden aikana myös myyntikärryt uusitaan niihin kaukoliikenteen juniin, joissa on ravintolavaunun sijasta kiertävä kärrymyynti.