• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Cargo East Terminal on portti itään

    Cargo East Terminalin laajennustyöt Kouvolan Teholan logistiikka-alueella valmistuivat. Terminaalin ensimmäinen vaihe rakennettiin vuonna 2004. Laajennettu terminaali palvelee entistä tehokkaammin itään suuntautuvissa tavaratoimituksissa ja massatavaralogistiikan kuljetuksissa. Terminaali toimii myös lyhytaikaisena varastona sekä yhdistelypaikkana eri teollisuudenaloilta ja tehtailta tuleville tuotteille.

    Terminaalin toimintakonseptiin kuuluu kokonaispalvelu tehtaalta määränpäähän. Tuotteet kuljetetaan tehtailta terminaaliin autoilla ja kotimaan liikenteen junavaunuilla. Terminaalissa käsitellään, puretaan ja lastataan päivittäin kymmeniä rekkoja sekä junavaunuja, jonka jälkeen tuotteet jatkavat eteenpäin.

    Vuositasolla terminaalin kautta kulkee noin 200 000 tonnia tavaraa. Kuljetettavat ja varastoitavat tuotteet ovat esimerkiksi metsäteollisuuden tuotteita, kuten paperi- ja kartonkirullia sekä painopaperin arkkilavoja.