Vastuullisuus

VR Groupilla on merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Vastuullisuus on toimintamme perusta sekä yksi arvoistamme.  

Konsernissamme vastuullisuus tarkoittaa asiakkaista, henkilöstöstä, ympäristöstä, turvallisuudesta, taloudesta ja hankinnoista huolehtimista.

Asiakkaan kannalta olennaista on huolehtia matkustamisen turvallisuudesta, junaliikenteen täsmällisyydestä sekä ajantasaisesta tiedottamisesta. 

Taloudellisen vastuun näkökulmasta vastuullisuus antaa pohjan talouden johtamiselle. Toimimme laadukkaasti ja yhdessä liiketoimintojen kanssa pyrkien luomaan kannattavaa kasvua. 

Vastuullisuus osana jokapäiväistä työtä

Henkilöstönäkökulmasta keskeistä on hyvänä työnantajana toimiminen. Tämä sisältää myös johtamisen ja esimiestyön jatkuvan kehittämisen.

Hankinta vastaa siitä, että konserni tekee hankintansa vastuullisesti ja varmistaa, että vastuullisuus toteutuu myös alihankkijoiden valinnassa ja toiminnassa.

Turvallisuustyössä olennaista on turvallisuusriskien minimoiminen sekä turvallisuuskulttuurin kehittäminen.

Ympäristövastuun kannata keskeistä on energiankulutuksen sekä haitallisten päästöjen vähentäminen kaikilla konsernin liiketoiminta-alueilla. 

VR Groupissa vastuullisuus on osa jokapäiväistä toimintaa ja jokaisen VR:läisen työtä.